Lajia tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa. Se esiintyy tuorepohjaisilla niityillä, metsäteiden varsilla ja sekametsien aukioilla. Paras lentoaika alkaa juhannuksen jälkeen ja jatkuu heinäkuun loppuun. Alueen havainnot on tehty 20.6. – 14.7. Tummapapurikon siipien yläpinta on tummanruskea, etusiiven kuviona on vain kärkiosan silmätäplä, mustat juovat puuttuvat, takasiipien yläpinnalla on yleensä kolme silmätäplää. Siipiväli on 40 – 51 mm (Silvonen & ym, 2014).
Mansikkakirjosiipeä kookkaampi paksupää, siipiväli 23 – 30 mm (Silvonen & ym, 2014). Sen takasiipien yläpinta on huomattavan vähäkirjauksinen, selkeät valkoiset täplät puuttuvat. Sen sijaan takasiipien alapinnalla on suuria valkoisia täpliä. Laji elää kuivilla kedoilla. Se on levinnyt eteläisimpään Suomeen, idässä pohjoisemmaksi aina Liperiin asti. Lentoaika on yleensä heinäkuu. Luopioisten havainnot keskittyvät heinäkuun alkuun, 30.6. – 11.7.
Laji esiintyy nykyään vain etelärannikolla, Ahvenanmaalla ja Kaakkois-Suomessa, vaikka aikaisemmin havaintoja oli Pohjanmaata myöten. Tummahäränsilmän elinympäristöjä ovat tuorepohjaiset niityt, peltojen reunat, tien varret ja rantaniityt. Se lentää kesäkuun lopusta elokuun alkuun, alueen havainnot on tehty 20.7. – 29.7. Lajin tunnistaa lähilajeista etusiiven silmätäplästä, joita tällä lajilla on vain yksi ja läheisellä idänhäränsilmällä kaksi. Siipiväli on 37 – 46 mm (Silvonen & ym, 2014).
Lajin levinneisyys Suomessa ulottuu Keski-Lappiin asti. Se on yleinen perhonen monenlaisilla metsämailla. Lento alkaa toukokuussa ja jatkuu elokuuhun asti; alueen havainnot on tehty 10.7. – 7.8. Tuhtikääpäkoin pää on kellanruskea, suomut hiusmaisia ja pystyssä; tuntosarvet ulottuvat etusiipien puoliväliin ja niissä on lyhyet ripset, n. siiman paksuuden mittaiset (lajilla Morophaga choragella on selvästi pitemmät).
Laji on levinnyt koko Suomeen. Se lentelee kosteiden havumetsien laitamilla; soiden reunoilla ja losteikoissa. Etusiivet ovat mustanharmaat tai ruskeanharmaat, siniharmaan selaiset. Poikkiviirut ovat mustahkot; kaksinkertaiset; siniharmaan sekaiset. Keilatäplä kellertävänvalkoinen; sen ja ulomman poikkiviirun välissä musra yhdysviiru. Yökköstäplät siniharmaat; mustareunaiset. Aaltoviiru on valkoinen ja siinä on tylppä W-kuvio. Siipiväli 33 - 38 mm (Silvonen& ym 2014).
Lajista on havaintoja koko Suomesta, mutta harvakseltaan, laji on melko harvinainen. Se elää rämeillä ja soiden reunamilla, mutta myös kuivemmilla paikoilla, kuten hakkuuaukeilla. Perhosen voi tavata lennossa parhaiten heinäkuussa, vaikka lento voi alkaa jo kesäkuussa ja päättyä vasta syksyllä. Alueen havainnot on tehty 31.5. – (8.7. – 13.7.). Tuhkakarvajalka on harmaa perhonen, etusiipien etureunassa on valkoisia suomuja, munuaistäplä on myös valkoinen, poikkijuovat ovat mustanharmaat ja ne näkyvät yleensä vain siiven etureunassa.
Laji on levinnyt Rovaniemelle asti, mutta on tavattu myös Muoniosta. Se l#ntele kuusimetsien laidoilla. Koiraan tuntosarvet ovat hyvin pitkäripsiset, ripset enemmän kuin 2 kertaa tubtosarven siiman paksuuden mittaiset. Etusiivet ovat kellabharnaat tai vaalean ruskehtavanharmaat, poikkiviirut mustat, keskisarekkeen sisemmän osan täyttää harmaanruskea poikkivyö, jonka sisäsivua rajoittava poikkiviiru taittuu suorakulmaisesti kohti viivamaista keskupilkkua, aaltoviiru valkoinen.
Laji on levinnyt Keski-Lappiin asti. Se elinympäristöjä ovat erityisesti koivumetsät, mutta myös koivua kasvavat sekametsät. Lento alkaa toukokuussa ja päättyy kesäkuussa. Alueen havainnot on tehty 17.5. – 15.6. Etusiivet ovat ruskeat, etureuna on tummanruskeat, muuten siivessä on myös vaihteleva määrä vaaleita suomuja. Valkoinen, kolmiomainen täplä etureunassa ulomman poikkijuovan kohdalla on lähes ainoa selvä kirjailu. Poikkijuovat ovat hyvin heikot, siipiripset ovat täplikkäät. Siipiväli on 38 – 48 mm (Silvonen & ym, 2014).
