Levinneisyys ulottuu Tornion seudulle. Se elää mm. kosteikkoniityillä, mutta yleisenä lajina lentelee monilla paikoilla. Se muistuttaa lajia P. festucae, mutta on pienempi, kaari- ja munuaistäplät pyöristyneemmät. Kärjen täplärivin neljäs hepeatäplä vain n. 2 kertaa leveyttään pitempi, ulommassa poikkiviirussa sen kohdalla vain loivakulmainen syvenemä. Siipiväli 29 - 35 mm (Silvonen & ym 2014).

Laji on tavattu Kuusamosta asti pohjoisessa. Se elää kuivilla paikoilla; kuten sorakuopissa, rinteillä ja penkoilla: Etusiivet ovat harmaanvalkoiset, keskisareke tummempi. Poikkiviirut ovat kaksinkertaiset, mustat, harmaatäytteiset. Yökköstäplät ovat valkoiset, mustareunaiset, niissä on suuri tummanharmaa keskus. Aaltoviiru on heikko, ripset musta- ja valkotäpläist. Siipiväli 25 - 30 mm (Silvonen & ym 2014). 

Lajia tavataan pääasiassa Etelä-Suomessa, vaikka pohjoisimmat havainnot ovatkin Oulun seudulta. Se lentelee pajukkoisilla rantaniityillä tai muilla kosteilla alueilla. Paras lento on elokuussa; alueen havainnot ovat ajalta 12.8. – 15.9. Laji on kooltaan melko pieni, siipiväli on 49 – 55 mm (Silvonen & ym, 2014); etusiivet ovat tuhkanharmaat ja takasiivet karmiininpunaiset ja niissä on kaksi mustaa kaarta, sisempi on tasaisesti pyöristynyt eikä ulotu takareunaan, ulompi on taaksepäin kaventuva. Takaruumis on päältä punainen.

Laji on tavattu pohjoisinna Hämeen Luopioisista. Se elää mielellään tammimetsiköissä, Koiraan tuntosarvet ovat kaksoiskampahampaiset. Etusiivet ovat harmagtavanokrat, ruosteenokrakehnäiset. Poikkiviirut näkyvät mustna pilkkuina, yökköstäplät ovet harmaat, rengastäplä pieni ja pyöreä, munuaistäplän takaosa tummempi. Aaltoviiry veelea ja epäselvä. Siipiväli 27 - 32 mm (Silvonen & ym 2014).

Lajia tavataan harvakseltaan ympäri maan. Se tapaa lehdoista, metsien reunamilta, mutta myös rantaniityiltä. Paras lento on touko- kesäkuussa. Alueen havainnot on tehty 1.6. – 24.6. Melko pieni, siipiväli on 18 – 21 mm (Silvonen & ym, 2014), mustavalkoinen perhonen. Takaruumiin jaokkeiden takareuna on valkoinen ja ruumin näyttää poikkijuovaiselta. Siipiripsien mustat osat valkoisia leveämmät.

Lajia on tavattu koko Suomen alueella, mutta havaintojen painopiste on Etelä-Suomessa. Perhonen lentää erilaisilla koivua kasvavilla biotoopeilla huhtikuusta kesäkuun alkuun, alueen havainnot ovat ajalta 7.5. – 25.5. Pikkupäistärkoin päässä on sekä tummia että vaaleita suomuja; etusiivissä on epäsäännöllisiä poikkijuovia ja täpliä sekä tavallisesti pienehkö, kullanvärinen kolmiotäplä takanurkassa. Tuntosarvet ovat pituudeltaan puolet siiven pituudesta, Siipiväli on 9 – 12 mm (Bengtsson & ym, 2008).

Laji esiintyy koko Suomessa, Lapissa harvalukuinen. Se lentelee monenlaisilla paikoilla, joissa pajua tai haapaa kasvaa. Pikkupystyperällä on kaksi sukupolvea vuodessa, toukokuusta heinäkuun alkuun ja heinäkuun lopusta syyskuulle. Alueen havainnot ovat ajalta (30.5. – 31.5.) – 7.7. ja 16.7. – (3.8. – 5.8.). Etusiivet ovat tummanharmaat, mutta niissä on myös vaaleita alueita. Poikkijuovat ovat vaaleat tai valkoiset ja ainakin tyvijuova, sisempi poikkijuova ja ulompi poikkijuova näkyvät.