Laji on levinnyt Etelä-Suomeen Oulun korkeudelle asti. Sitä tavataan lehtimetsissä, niiden reunamilla ja aukioilla. Pääasiassa se on lennossa heinäkuun, alueen havainnot on tehty 16. – 20.7. Pää on musta tuntosarvien välistä, muuten kellervä, koiraan tuntosarvet ovat 3,5 – 4 kertaa etusiipien mittaiset, naaraalla hiukan etusiipiä pitemmät ja tyvestä paksuuntuneet. Etusiivet ovat kullankeltaiset ja niissä on mustia pituusjuovia, keltainen leveälti mustareunainen poikkijuova ja mustat siipisuonet kärkiosassa.

Lajin levinneisyys kattaa koko Suomen, mutta on taantunut etelässä. Se lentelee erityisesti kuusimetsissä, pohjoisessa myös koivumetsissä ja tunturipaljakalla. Lentoaika on heinä- elokuu. Alueen havainnot on tehty 6.7. – 4.8. Siivet harmaat ja poikkiviiruiset; keskisareke hiukan tummempi, takaosastaan tasaleveä ja suora. Molemmissa siivissä keskipilkut, takasiivet vaaleammat. Siipiväli on 26 – 34 mm (Silvonen & ym, 2014).

Metsäpapurikko esiintyy Suomessa Keski-Lapissa asti. Laji on yleinen monilla metsien avoimilla biotoopeilla ja tien pientareilla. Lento alkaa jo toukokuulla ja loppuu kesäkuussa. Alueen havainnot on tehty 21.5. – 20.6. Metsäpapurikon etusiipien yläpinnalla on mustia juovia etureunasta alkaen, takasiipien yläpinnalla on yleensä neljä silmätäplää. Kooltaan laji on pienempi kuin tummapapurikko, siipiväli 33 – 41 mm (Silvonen & ym, 2014).

Lajia tavataan Suomessa Keski-Lappia myöten. Se on yleinen ja runsas suuressa osassa maata. Perhonen lentää metsien aukkopaikoilla, hakkuuaukkojen reunamilla ja metsäteiden pientareilla. Lentoaika alkaa heinäkuun alussa ja loppuu elokuun lopussa. Alueen havainnot on tehty 3.7. – 24.7. Perhonen on hyvin tumma, mustanruskea, siipien yläpinnalla on oranssit täplät ja niissä musta piste tai silmätäplät, siipiripset ovat valko-musta täpläiset. Siipiväli on 36 – 46 mm (Silvonen & ym. 2014).