kaksivärimittari

Lähettänyt Luopioisten perhoset

Lajia tavataan koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Se lentelee rehevissä metsissä, soiden laitamilla puutarhoissa ja niittyjen reunamilla. Lento alkaa heinäkuussa ja jatkuu aina lokakuulle asti. Alueen havainnot on tehty 26.7. – 28.9. Etusiivissä on valkoisella pohjalla kellanruskeat tyvi- ja keskisareke, josta yleensä takaosa on hävinnyt; ulkosareke on tummanharmaa, jossa näkyy myös valkoinen aaltojuova. Takasiivet ovat valkoiset, mutta ulkoreuna on harmaa. Siipiväli on 22 – 30 mm (Silvonen & ym, 2014).

kahuyökkönen

Lähettänyt Luopioisten perhoset

Lajin levinneisyys ulottuu Tornioon asti. Se lentelee erityisesti maatalousympäristöissä, Etusiivet ovat savebkeltaiset tai tuhkanharmaat, keskisarekkeessa tai etusreunassa kärjen lähellä punaruskeaa. Tyvijuomu on musta. Poikkijuovat ruskehtavat kaksinkertaiset, vaaleatäytteiset, epäselvät. Rengas- ja munuaistäplät valkorenkaiset, mustareunaiset. Keilatäplä pieni, epäselvä. Aaltoviiru vaalea, häipyvä, ulkoreunassa rivi pieniä mustia puolikuita. Siipiväli 32 - 39 mm (Silvonen & ym 2014). 

kahtaisjuuriyökkönen

Lähettänyt Luopioisten perhoset

Lajin levinneisyys ulottuu Keski-Lappiin asti. Se lentelee avoimilla paikoilla ja metsien laitamilla. Vaihteleva, useimmiten etusiivet ovat punaisenruskeat, harmaansekaiset, ilman erityisen vahvoja kuvioita. Poikkiviirut ovat kaksinkertaiset, vaaleatäytteiset, rengäs- ja munuaistäplät harmaarenkaiset, mustareunaiset, keilatäplä mustareunainen. Aaltoviiru  vahvasti mutkainen, sen W-kuvio matala, ei ulotu ripsiin. Siipiväli 33 - 40 mm (Silvonen & ym 2014).

kaarikulmumittari

Lähettänyt Luopioisten perhoset

Laji on tavattu Pelkosenniemellä asti, mutta on Lapissa harvalukuinen. Se elää pensaikkomailla ja lehtimetsien reunoilla, myös kuivilla niityillä. Lento alkaa kesäkuussa ja jatkuu elokuuhun. Alueen havainnot on tehty 15.7. – 5.8. Siivet ovat kellervän harmaat tai harmaanruskehtavat, tuoreena silkinkiiltoiset, keskipisteet pienet, mustat. Poikkijuovat harmaanruskeat, usein heikot, ulompi poikkijuova etusiiven etureunan takana heikosti taipunut; siipiripset ilman tyvipisteitä. Siipiväli 22 – 27 mm (Silvonen & ym, 2014).