Laji on yleinen ja tavattu koko Suomen alueelta. Se lentelee monenlaisilla biotoopeilla, mutta runsain lienee mustikkaa tai juolukkaa kasvavissa metsissä. Lento alkaa kesäkuun lopulla ja jatkuu heinäkuun loppuun. Alueen havainnot ovat ajalta 15.6. – (25.7. – 29.7.). Siivet ovat kellervänvalkoiset, tummakehnäiset, etusiivissä on neljä ja takasiivissä kolme kellanruskeaa poikkijuovaa, jotka ovat koiraalla himmeät ja osittain epäselvät, naaraalla selvemmät, ulompi poikkijuova hampaaton. Keskipilkut puuttuvat, niska ja kaulus vaaleat. Siipiväli on 20 – 27 mm (Silvonen & ym, 2014).
Toukka on kellanruskea, kellan- tai punertavanharmaa. Selkäjuova kapea, vaalea, lähes tumman reunuksen peittämä, mutta näkyy ainakin jaokkeiden väleissä, joissa myös reunus tummempi, peräkilvessä musta. Muu juovakirjailu heikkoa, sivujuova on kellanvalkoinen, sen alareuna mustanharmaa, vatsa myös tumma. Se elää pääasiassa mustikalla (Vaccinium myrtillus) ja juolukalla (Vaccinium uliginosum), harvemmin kanervalla (Calluna vulgaris). Talvehtii keskenkasvuisena.
Havainnot: Ensihavainto on tehty Matinojalla 20.6.1956, Leimo Kangas. Havaintoja ovat ilmoittaneet Arto Tyrni, Kari Järventausta, Keijo Mattila, Leimo Kangas, Lauri Salonen ja Matti Ahola.
Lisätietoja: http://www.lepiforum.de/lepiwiki.pl?Scopula_Ternata
http://perhoset.perhostutkijainseura.fi/historia/sterrhinae/sco-ternata.htm